Kuukauden Kohde: Toivolan Vanha Piha yllätti täysin

Julkaistu:

29.06.2015
| Kirjoittanut:

Toivolan Vanha Piha Hannikaisenkadulta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Toivolan Vanha Piha Hannikaisenkadulta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

KivaaTekemistä vieraili ihastuttavalla Toivolan Vanhalla Pihalla Jyväskylässä. Vanha puutalomiljöö on eittämättä yksi Jyväskylän seudun hienoimmista kohteista. Piha on siisti ja vierailijoiden viihtyvyyteen on selkeästi panostettu.

On kuin astuisi ihan toiseen maailmaan ja aikaan, kun astuu Toivolan Vanhan Pihan porteista sisään. Ei uskoisi, että se sijaitsee ihan Jyväskylän keskustassa ja että se on vasta viime vuosina täyteen loistoonsa noussut perinnekohde!

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Mikä ihmeen Toivolan Vanha piha

Toivolan Vanha Piha on niin uusi tuttavuus, että siitä ei kunnolla tiedetä Jyväskylän ulkopuolella. Huone numero 5:n myyjä Vilma Kosonen kertoi meille, että juuri oli käynyt Iisalmesta asiakas, joka ei ollut nähnyt missään muualla tämmöistä!

Nykyisessä kuosissaan tämä idyllinen Piha on ollut vuoden 2012 syksystä lähtien. Kaiken takana on kokenut jyväskyläläinen yrittäjä Margo Saxberg, joka osti ja kunnosti purkutuomion partaalla olevista rakennuksista tämän ihanan kokonaisuuden.

Kysyimme tapaamaltamme, putiikinpitäjää tuuraamassa olleelta Eila Remekseltä, miten tämä kaikki on mahdollista. ”Kun muutama hullu lyödään yhteen”, Eila kertoi tarkoittaen Saxbergia ja yrittäjiä käsityöläisistä kahvilanpitäjään.

Toivolan Vanha Piha vetää väkeä ulkomaita myöten. Enkä yhtään ihmettele. Ihastuttava miljöö vanhoine puutaloineen tekee vaikutuksen. Nimensä Toivolan Vanha Piha on saanut 1800-luvun lopulla tontin omistaneen ja siellä asustelleen seppä Herman Toivolan mukaan.

Kuparisepän talo ja oikealla Puusepän talo. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuparisepän talo ja oikealla Puusepän talo. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Vanhat käsityöläiskodit

Toivolan Vanhan Pihan tontti, Cygnaeuksenkatu 2, on ainoa Jyväskylän 1800-luvun puutalokaudesta kertova kokonaisuus, joka on säilynyt ehjänä näihin päiviin saakka. Pihapiirissä olevat Keski-Suomen museon käsityöläismuseot, Kuparisepän talo ja Puusepän talo, siirrettiin tontille talvella 2010.

Vierailimme vaaleanpunaiseksi maalatussa Kuparisepän talossa. Museo-opas Tarja Ketola esitteli meille, millaista elämä oli 1800-luvun käsityöläisten Jyväskylässä. Lapset huomioon ottaen Tarja heitti välillä ilmaan kysymyksiä ”Tiedättekö, miksi ennen ei rakennettu huoneita yläkertaan?”, ja kyseli lapsilta, mikä mikäkin esine oli ja mihin sitä käytettiin. Tarjan ammattitaidolla ja iloisella asenteella saatiin pidettyä yllä myös lasten kiinnostus, mikä ei välttämättä museoissa aina onnistu.

 Museo-opas Tarja Ketola ja kesälomittaja Maria Oksanen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Museo-opas Tarja Ketola ja kesälomittaja Maria Oksanen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Vanha Synnytyslaitos

Pihapiiristä oleva iso keltainen rakennus on vuonna 1899 perustettu vanha synnytyslaitos, synnäri. Se toimi aktiivisesti vuoteen 1919 saakka. Rakennuksesta löytyy tätä nykyä ihastuttavia pikku putiikkeja, joissa yhdeksän käsityöläistä myy omia tuotteitaan.

Vanha synnytyslaitos on putiikkeja pullollaan, harmaassa rakennuksessa Lankapuoti TitiTyy. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Vanha synnytyslaitos on putiikkeja pullollaan, harmaassa rakennuksessa Lankapuoti TitiTyy. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Roben’s

Synnytyslaitoksen käsityöläisyrittäjistä tapasimme ranskalaissyntyisen kultaseppä David Bendeconin, jonka kultasepänliike Roben’s myy uniikkeja käsityönä alusta loppuun tehtyjä koruja. David sanoo olevansa todella tarkka laadun suhteen: ”En myy mitään sellaista, mistä en itse ole ylpeä”.

Koruissaan hän käyttää vain 18 karaatin kultaa ja laadukkaita timantteja sekä muita jalokiviä. Ranskan parhaiden kultaseppämestareiden opissa ollut ja 20 vuotta kultaseppänä toiminut David suhtautuu työhönsä intohimoisesti: ”Jos tunnetta ei löydy, tässä työssä ei ole mitään järkeä”.

Ihastelin vitriinissä olevaa kuumailmapallo-kaulakorua. Kokemus ja intohimo todellakin näkyy Davidin töissä. David puhuu paremmin englantia, mutta ymmärtää ja palvelee myös supisuomalaisia asiakkaita.

Hasa Design

Huoneessa numero 6 tapasimme käsityöläisyrittäjä Sirpa Hasan ja Eila Remeksen. Sirpa suunnittelee ja valmistaa muun muassa batiikki-menetelmällä kankaita ja mekkoja Pukaran vanhalla koululla Konnevedellä. Sirpan tuotteet ovat värikkäitä tarjottimista mateennahkaisiin sandaaleihin.

Sirpa on opiskellut batiikki-värjäystekniikoita Indonesian Jaavalla ja Länsi-Afrikassa Ghanassa. Talvikaudella hän opettaa kuvataidekoulussa. Hän haluaisi järjestää vielä enemmän työpajoja yhdessä muiden käsityöläisyrittäjien kanssa.

Muita yrityksiä

Butik Malfatto
Marita Saxbergin paperinarusta käsityönä valmistamia valopalloja, valosarjoja sekä valaisimia. Marita valmistaa myös valaisimia sekä kynttilälyhtyjä pellavapaperista.

design pylsy
Anu Pylsyn tyylikkäitä arkidesign-tuotteita. Tapasimme putiikissa Anun miehen Risto Pylsyn. Hän kertoi Anun tehneen käsitöitä ja kankaanpainantaa lähes 30 vuotta. Anu työskentelee Joutsassa vanhalla Pynnölän kyläkoululla.

Savi-M
Keraamikko Minna Huuskon korkealaatuisia keramiikkatuotteita: mm. kelloja, koruja ja sisustustuotteita. Sijaitsee Huoneessa numero 6 yhdessä Hasa Designin kanssa.

Design Sirkun
Sirkku Peltokankaan värikkäitä huopakoruja ja matonkudelaukkuja. Sirkun koruissa on yhdistetty huovutettu villa ja puiset helmet. Sijaitsee Huoneessa numero 6 yhdessä Hasa Designin kanssa.

Riiminka
Kati Karkkosen suunnittelemia värikkäitä ja ajan henkeen sopivia tuotteita naistenvaatteista laukkuihin ja pussukoihin. Tuotteet valmistetaan Jyväskylässä. Huone numero 5.

Kynttiläpaja Kalevantuli
Artesaani Reeta Kuneliuksen värikkäitä ja uniikkeja kynttilöitä. Huone numero 5.

Annan Paja
Anna Kallioniemen tuotteita kierrätysmateriaalista, mm. kierrätysvalaisimia, kynttelikköjä ja muita pikkuesineitä. Huone numero 5.

Annan Paja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Annan Paja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Toivolan Talo

Ihan synnytyslaitoksen vieressä sijaitsee vuonna 1890 rakennettu Toivolan Talo, jossa sijaitsee Lankapuoti TitiTyy. Tapasimme laajan kirjon erilaisia lankoja ja muita neulomiseen liittyviä tuotteita myyvän yrittäjä Tiina Huhtaniemen. Erityisen TitiTyystä tekee laaja luonnonkuitulankojen valikoima. Myymälästä löytyy myös luomulankoja.

Aada, 7v, oli täysin haltioitunut todella suuresta lankavalikoimasta väreistä puhumattakaan. Valinnan tekemiseen kului sen verran aikaa, että 4-vuotias pikkuveli heittäytyi mielenosoitukseksi lattialle makaamaan. TitiTyyllä on myymälän lisäksi myös verkkokauppa.

Lankakauppa TitiTyy. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lankakauppa TitiTyy. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sepänpaja ja myymälä Manalanpaja

Sepänpaja on myös vuodelta 1890 ja sen on suunnitellut seppä Herman Toivola. Talo toimii tänäkin päivänä sepänpajana. Laadukkaita koruja, sisustusesineitä ja muita käyttötavaroita valmistava ja myyvä Manalanpajan yrittäjä, seppä Markus Ahola tekee myös tilaustöitä ja järjestää ryhmille taontakokeiluja.

Pääsimme seuraamaan Markuksen työskentelyä myymälän yhteydessä olevalla sepänpajalla. Terva tuoksui, kun hän oli juuri pintakäsitellyt uittokeksin. Meille hän näytti, kuinka ruusu lämmitetään 1300 asteeseen ja sen jälkeen taotaan. Ruusu oli tietenkin rakenneterästä. Jos se jäähtyy liikaa, se murtuu takoessa. Ei muuta kun ruusu ahjon päälle uudestaan!

Jyväskylän seppä kertoi, kuinka sepän työt vähenivät teollistumisen myötä, ja Suomessa on tätä nykyä vain 40-50 päätoimista seppää.

Kesämakasiinit

Pihapiiristä löytyy ihastuttavia punaisia makasiineja, jotka täyttyvät kesäisin omia tuotteitaan myyvistä käsityöläisistä.

Kesämakasiinit. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kesämakasiinit. Kuva: KivaaTekemistä.fi

**
MAINOS: Perheen kesäloma suunnitelmissa?
Tutustu yhteistyökumppanimme matkatoimisto Skafur-Tourin Riitta Kiukaan artikkeleihin ja KivaaTekemistä -perhepaketteihin ”Helsinki” ja ”Luontoseikkailu Lapissa”.

**

Kesämakasiinien yrittäjistä tapasimme Ulla-Maija Pastisen, joka kertoi meille hänen ja poikansa yhteisestä AAVAma -puukorumallistosta. Ulla-Maija kertoi, että putiikki on teemalla Neljä osaavaa naista Toivolassa. Esillä olivat myös Marja-Leena Tenhusen hatut, Anu Rinkisen käsin painetut tekstiilit ja Miia Suojalan viitat, ponchot ja mekot.

Kesämakasiinien aarteita. Ulla-Maija näytti kuvaa, jossa Matias pääsi esittelemään korukeksintöä Presidentin puoliso Jenni Haukiolle. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Ulla-Maija näytti kuvaa, jossa Matias pääsi esittelemään korukeksintöä Presidentin puoliso Jenni Haukiolle. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Popper Design Anu Rinkinen
Pilke silmäkulmassa valmistettuja kodin tekstiilejä ja lahjatavaroita vahvoin värein ja tekstein.

Miia Suojala Design
Vaatesuunnittelija Miia Suojalan persoonallisia vaatteita, mm. viittoja, takkeja ja mekkoja.

Personal Design Hat
Marja-Leena Tenhusen persoonallisia päähineitä.

Sarate Design
Saara Makkosen suunnittelemia lasihelmikoruja.

Kimperi
Outi Sahikallion yritys Kimperi myy Jyväskylän seudulla käsityönä valmistettuja, ekologisia lasten vaatteita, jotka ovat mukavia päällä ja kestävät pitkään.

Myyjä Veera Salmi Kimperin liikkeessä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Myyjä Veera Salmi Kimperin liikkeessä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kahvila Muisto

Vanhan Synnytyslaitoksen alakerrasta löytyy ihastuttava Kahvila Muisto. Kahvilassa on tarjolla monenmoista herkkua leivoksista kakkuihin ja pikkusuolaisiin. Me taltutimme nälkämme runsaalla noutopöytälounaalla. Kahvila Muistosta saa arkipäivisin myös aamiaista. ”Suosittu sunnuntaibrunssi on tarjolla syksystä kevääseen”, kertoi yrittäjä ja Toivolan Pihan aktiivi Sirpa Pii-Keinonen.

Kahvila Muiston tehotiimi. Kahvila Muiston henkilökuntaa: Merja, Sirpa, Kimmo ja Janne. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kahvila Muiston henkilökuntaa: Merja, Sirpa, Kimmo ja Janne. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kun reissu oli päätepisteessä, aikaa oli kulunut niin monta tuntia, että parkkimaksu oli pitänyt käydä maksamassa kahdesti uudestaan. Kannatti nähdä ja kokea ja yllättyä – jokaiselle löytyy varmasti jotakin kauempaakin tullessa!

Lähes koko päivän pihapiirissä harjoitteli myös ammattiteatteri Teatterikone kesän näytöstään Satuihin eksynyt.

Tapahtumia Toivolan Vanhalla Pihalla

Pääsiäispiha
Kesäpiha
Hansapiha
Joulupiha
Hermannin Herkkutori
Pihateatteri: Satuihin eksynyt 8.7.-16.8.2015
Kursseja ja työpajoja

Tarkemmin Pihan tapahtumat.

Yhteystiedot
Cygnaeuksenkatu 2 (hyvät parkkipaikat mm. Hannikaisenkadulla)
40100 Jyväskylä

Toivolan Vanhan Pihan kotisivut
Toivolan Vanha Piha Facebookissa

Teksti ja kuvat: Sari Särkijärvi, Henri Elo

Toivolan Vanha Piha on valittu KivaaTekemistä -palvelun Kuukauden kohteeksi heinäkuussa 2015 sisältäen myös maksetun medianäkyvyyden palvelun etusivulla. Jos haluat teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista, otathan yhteyttä 0400 468 174.

***
KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.

3 thoughts on “Kuukauden Kohde: Toivolan Vanha Piha yllätti täysin

  1. Päivitysilmoitus: Jyväskylän parhaat kaupat ja nähtävyydet - Modernisti kodikas

Kommentointi on suljettu.