Kuukauden kohde: Pääkaupunkiseudun lumipuuhamaa Talma uudistui jälleen!

Julkaistu:

29.12.2016
| Kirjoittanut:

Päivitetty 2018

Talman uusi kausi 2017/2018 avattu! Etualalla harjoittelu-
/ lastenrinne ja taustalla perherinne. Kuva: Talma Ski

Kun katselee ulos ikkunasta, ei uskoisi, että vain reilun 12 km päässä meiltä Tuusulasta pääsee nauttimaan lumesta oikein kunnolla. Sipoossa sijaitseva Talma Ski on yksi niistä harvoista paikoista pääkaupunkiseudun tuntumassa, jossa pääsee nauttimaan talviaktiviteeteista.

Talman lumetusjärjestelmä takaa lumen riittävyyden, vaikka edellispäivänä olisi satanut vetta. Kivaa Tekemistä -tiimi vieraili Talmassa joulun jälkeen 2016 ja edelleen kevättalvella 2017. Kysyimme nyt tuoreet kuulumiset joululta 2017 ja päivitimme ne tähän artikkeliin.

Laskijoiden määrästä päätellen monet olivat lähteneet viime joululomallaan etsimään lumisia rinteitä Lapin hiihtokeskuksista. Pääsimme nauttimaan rauhassa Talman hyvistä rinteistä ja letkeästä meiningistä. Ei ollut ruuhkaa parkkipaikalla, vuokraamossa, hisseillä eikä ravintolassa. Tätä lisää!

Muutenkin Talman rinne- ja hissikapasiteettia parannettiin kaudella 2016/2017, joten hissijonoja ei synny enää yhtä helposti.

Edustalla lastenrinne sompahisseineen, taustalla eturinteen snowpark ja perherinne. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Edustalla lastenrinne sompahisseineen, taustalla eturinteen snowpark ja perherinne. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Vuokraamon puolella tapaamamme Talman perheyrittäjä Esa Pihlajaniemi kertoi toivoneensa joululahjaksi kahta asiaa, suklaarasiaa ja viittä senttiä lunta. Vain toinen niistä toteutui, mutta se ei näyttänyt Esaa hirveästi harmittavan. Yöpakkasten ansiosta lumikerros oli saatu pidettyä hyvänä leudosta säästä huolimatta.

Joulukuussa 2017 Talma on ollut auki iltaisin. Perheyrityksen tiimiin kuuluva Jani Pihlajaniemi kertoi meille, että meininki harjoittelurinteessä on ollut joulun alla iltaisin hyvä ja rinteessä on myös lautailijoita varten reilejä ja pressejä.

Talma, kuten muutkin pääkaupunkiseudun rinteet, on kärsinyt alkaneella kaudella leudoista keleistä ja lunta ei ole päästy tekemään lumitykeillä suunniteltuun tahtiin.

Tapaninpäivänä 26.12.2017 Talma avasi myös perherinteen eli huipulle asti ulottuvan, vuokraamolle näkyvän eturinteen. Samoin harjoittelu- / lastenrinne matto- ja teleskooppihisseineen on auki. Talman aukioloaikoina* myös myymälä, huolto, vuokraamo ja ravintola ovat avoinna.

*) Aukiolo tammikuun alussa 2018:
1.1.2018 klo 12-18:00
2.-5.1.2018 klo 10-20:00
6.-7.1.2018 klo 10-18:00

Esa Pihlajaniemi sääti sukset varmoin ottein laskukuntoon. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Esa Pihlajaniemi sääti sukset varmoin ottein laskukuntoon. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Lasten suosikki Werneri Park

Talman lumipuuhamaasta löytyy talvista tekemistä kaiken ikäisille ja tasoisille laskijoille. Talman Werneri Park on erityisesti pienimpien laskijoiden mieleen pulkkamäkineen, snowtube-karuselleineen, -kouruineen ja seikkailuratoineen. Näkyipä tubekourun mutkissa aikuisiakin.

Kaudelle 2017/2018 Werneri Parkia ei ole vielä avattu (tilanne 27.12.2017), mutta se on tarkoitus avata pikimmiten, kunhan se päästään pakkasten tultua lumettamaan.

Werneri Parkin ”pulkkamäkispesialistiksi” itseään kutsuva, iloinen Mira Pyökkilehto kertoi meille viime kaudella Werneri Parkin toiminnasta. Lapsiperheiden viihtyvyyteen halutaan selkeästi panostaa. Kaikki laskuvälineet ovat vapaasti lainattavissa ja pulkkamäki tunneleineen pidetään hyvässä kunnossa säällä kuin säällä. Pari talvea sitten Werneri Parkiin rakennettiin oma seikkailurata lapsille.

Talman Niko ja Mira. Mira kertoi, että hänelle pikku ihmisten ilo ja riemu on tärkeintä ja kivointa hänen työssään. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Talman Niko ja Mira. Mira kertoi, että hänelle pikku ihmisten ilo ja riemu on tärkeintä ja kivointa hänen työssään. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Talman monitoimimies Niko Lehtinen oli tullut tuuraamaan Miraa tauon ajaksi. Niko kertoi, että Wernerissä on jatkuva valvonta ja lämmin pikkukota, jossa voi paistaa makkaraa ja syödä myös omia eväitä. Jos ei tulta jostain syystä ole, henkilökunta hoitaa asian. Vaikka Werneri Parkissa on Talman puolesta valvonta, alle kouluikäisiä ei tulisi jättää sinne yksin.

Miran mukaan snowtube-renkaat ovat Werneri Parkin ehdoton hitti. Viime kaudella valikoimaan tulivat pulkkien, rattikelkkojen ja liukureiden lisäksi snowscootit. Niitä kutsutaan myös snowkickeiksi, lumipotkulaudoiksi.

Snowtube-karuselli. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Snowtube-karuselli. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Talma satsaa myös leikkituokioihin ja leikkimielisiin kilpailuihin, joiden myötä yksittäiset lapset saadaan tekemään kivoja juttuja yhdessä. Siinä samalla voi löytää uusia kavereita, Mira lisää. Wernerissä esimerkiksi etsittiin viime kaudella viikonloppuisin lasten kanssa porkkanoita.

Mira kertoi erään saksalaisperheen tulleen Talmaan nimenomaan lumen perässä. ”He olivat asettaneet joululoman tavoitteekseen löytää lunta ja tullessaan tänne he olivat ihan haltioissaan!”

Huom! Werneri Parkin Werneri-maskotti on tavattavissa viikonloppuisin klo 11-14. (Werneri Parkin ollessa auki)

Pääsylippu Werneri Parkiin
Aikuiset ja lapset 4v tai yli: 12€ / päivä, 8€ / ilta (klo 16 jälkeen), 38€ / perhe

Aadan suosikkirinteitä olivat tämä perherinne ja kauempana oikealla näkyvä lastenrinne. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Aadan suosikkirinteitä olivat tämä perherinne ja kauempana oikealla näkyvä lastenrinne. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Juniorimme oli saanut joulupukilta lumilaudan ja hinku päästä testaamaan uutta menopeliä oli valtava. Eetu sai kipinän lumilautailuun viime talvena Riihivuoren hiihtokeskuksessa Keski-Suomessa. Eetulla on hyvä tasapaino ja kova halu oppia, mutta harjoitusta vielä tarvitaan.

Itsekin innostuin kokeilemaan laskettelua suksilla pitkän tauon jälkeen. Teinivuosien lempiharrastusta lumilautailua kokeilin viime talvena. Oli helpottavaa huomata, etteivät laskutaidot olleet unohtuneet mihinkään.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

”Iskä, mitä jos Talmaan on rakennettu penkkihissi?”

Näin kyseli Eetu 5v, kun aloimme lähestyä Talmaa. Ei ole rakennettu ihan penkkihissiä tällä kertaa, mutta uudistuksia joka tapauksessa. Talmassa on nyt kaksi helppokäyttöistä mattohissiä, kun toissa talvena vanha naruhissi korvattiin uudella mattohissillä. Se sijaitsee hiihtokeskuksesta katsottuna lastenrinteen oikeassa reunassa, Werneri Parkin vasemmalla puolella. Talman toinen mattohissi on Werneri Parkissa.

Uuden mattohissin puoleen väliin on tehty ylimääräinen poistumisalue aloittelevia laskijoita varten. Juuri tämä rinteen osa oli meidän mielestä aloittelijalle Werneri Parkin rinnettäkin parempi, koska oli loivempi.

Uusi mattohissi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Uusi mattohissi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Nyt jouluna 2017 Talma Skin Jani Pihlajaniemi kertoi takarinteen uudistusten jatkuneen kesäkaudella. Takarinteen oikeanpuoleisin rinne (ylhäältä katsoen) on uudistunut niin, että rinteen oikeaa reunaa pääsee laskemaan kaudesta 2017/2018 alkaen yhtenäisesti alas saakka. Toisin sanoen se on Talman pisin rinne ja tilaa on enemmän!

Takarinteen profiilia ja taka-snowparkia on kaikkiaan uudistettu mm. rinteen profiilia parantamalla. Uudistuneen takarinteen, takaparkin samoin kuin Werneri Parkin aukemisesta Talma ilmoittaa kotisivuillaan ja FB-sivuillaan.

Sitä ennen Talmassa voi hurvitella harjoittelurinteessä ja perherinteessä.

Testasimme viime kaudella takarinteen uutta snowpark-rinnettä eli streetiä. Uudet pikkuhyppyrit olivat mukavia, kun Henri testasi niitä, mutta reilitasapainoilu jäi tällä kertaa väliin. Uudistunut rinne tuntui olevan suosittu. Talman varsinainen iso snowpark sijaitsee alhaalta katsottuna eturinteen vasemmalla puolella ja perherinne puolestaan hissilinjan oikealla puolella.

Osaava hiihtokoulu

Talmassa toimii myös suosittu hiihtokoulu. Kävimme kysymyssä hiihdonopettajilta vinkkejä, miten päästä alkuun lumilautailussa. Hiihtokoulun vetäjä Aleksi Vesimäki kertoi, että hiihtokoulussa tutustutaan aluksi välineisiin, pohditaan laskuasentoa ja opetellaan kaatumaan turvallisesti. Sitten aloitetaan laskuharjoittelu mm. haavanlehtitekniikalla puolelta toiselle lautaa liu’uttaen.

Lumilautaharjoittelu kannattaa aloittaa rinteen juurelta, melkein tasaiselta. Hiihdonopettajat muistuttivat, että jos uutta lajia lähtee opettelemaan itsekseen, kiinnostus saattaa lopahtaa ilman hyviä vinkkejä. Talmassa järjestetään kauden mittaan kymmeniä alkeis- ja jatkokursseja lasketteluun ja lautailuun.

Jos kaatuu kovassa vauhdissa, ei kannata ottaa ranteilla vastaan, Mauri neuvoo, vierellään vasemmalla Aleksi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jos kaatuu kovassa vauhdissa, ei kannata ottaa ranteilla vastaan, Mauri neuvoo, vierellään vasemmalla Aleksi. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Aktiivisia hiihdonopettajia Talmassa on kolmisenkymmentä, joiden joukossa on niin miehiä, naisia, nuoria kuin kokeneempia. Telemarkista kiinnostuneillekin löytyy oma opettaja, mutta lajiin hurahtaneita ei ole vielä Talmaan juurikaan ilmaantunut.

Lisätietoja hiihtokoulusta

Henri tapasi takarinteillä Skimoa (Ski Mountaineering) harrastavan, järvenpääläisen Mika Eerolan, joka kipusi rinteen reunaa ylös suksien pohjiin kiinnitettävien nousukarvojen avulla. Mika kertoi Skimon olevan hyvää lisätreeniä polkujuoksulle ja laji valmentaa myös vuorikiipeilyyn.

Skimo-sukset ovat normaaleja laskettelusuksia kevyemmät, mutta murtsikkasuksia jämäkämmät. Kannan korkeutta voi säätää rinteen nousujyrkkyyden perusteella. Jännä uusi lajituttavuus!

Tasokas rinneravintola

Lepotauko! Rinneravintolassa meininki oli rennon letkeä ja työntekijöiden hymy oli herkässä. Tilasimme päivän pasta-annokset, jotka yllättivät maukkaudellaan. Talman rinneravintolasta saa myös pitsaa ja burgereita sekä perinteisiä kahvilaherkkuja croissanteista berliininmunkkeihin.

Kivointa Talmassa on se, että se sijaitsee lähellä koko Helsingin seutua ja että siellä viihtyy koko perhe. Rinteet ovat sopivan haastavia lapsille ja nuorillekin löytyy omansa. Positiivista on se, että niidenkin lasten viihtyvyyteen on panostettu, jotka eivät harrasta laskettelua. Tube-renkailla laskettava tube-kouru Werneri Parkin oikeassa reunassa on huikea kokemus lapsista aikuisiin!

Aikaisemmat artikkelimme Talmasta

Sipoon monipuolisuus yllätti: golfia, seikkailupuistoa, frisbeegolfia… (30.8.2016)
Talma Ski uudistui lapsiperheille (15.1.2015)

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Talma Ski (www)
Talmantie 341 (navigaattoriosoitteeksi kannattaa laittaa Norantie 1, Sipoo)
04240 Sipoo

Puh. 0400 716 894/ toimisto (arkisin 10-16), 0400 716 882/ lipunmyynti (aukioloaikoina)

Aukiolo (harjoittelu- / lastenrinne, perherinne, ravintola, vuokraamo, myymälä) tammikuun alussa 2018:
1.1.2018 klo 12-18:00
2.-5.1.2018 klo 10-20:00
6.-7.1.2018 klo 10-18:00

Katso aukiolo vuodenvaihteen jälkeen Talman kotisivut tai FB.

Lippujen hinnat (www)
Päivälippu 28€ / lapset 6-11v ja eläkeläiset, 30€ / aikuiset
Mahdollisuus myös tuntilippujen ostamiseen

Alle 6-vuotiaat lapset kypärä päässä, laskevat yhdessä lipun maksaneen aikuisen kanssa ilmaiseksi (ei koske Werneri Parkia). Alle 4v lapset pääsevät lipullisen vanhemman seurassa sisään Werneri Parkiin ilmaiseksi.

10 vinkkiä turvalliseen laskemiseen (Ski.fi)

***
Talma Ski on KivaaTekemistä.fi -palvelun Tähtikohde ja media-asiakas. Talma palkittiin Vuoden lähirinteenä 2016 (Ski.fi).

Teksti: Sari Särkijärvi, Henri Elo

***
Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana lomakausiarvonnoissamme.