Kuukauden kohde: LEGO-maailma Pii Poo laajeni Vaasaan ja Helsinkiin!

Julkaistu:

01.06.2016
| Kirjoittanut:

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pääsimme tutustumaan Suomen ainoaan legoihin erikoistuneeseen lelukauppaan Pii Poo:hon. Vierailimme Vaasan ja sitten vielä Helsingin Pii Poo –myymälöissä toukokuun lopulla. Vaasassa päivä oli sateinen, mutta sisällä valoisassa myymälässä avautui toinen maailma.

Mikä ihmeen Pii Poo?

Pii Poo on Etelä-Pohjanmaan Ilmajoelta lähtöisin oleva perheyritys. Vaasan myymälää meille esitteli suvun vesa, Timo Ranto, 23. Pii Poon toimitusjohtaja Tuomo Ranto, 31, vetää puolestaan Helsingin myymälää.

Kyselin Vaasan liikkeessä, mistä Pii Poo -sana tulee. Timo varmisti isältään, että se tulee vanhasta eteläpohjalaisesta lastenlorusta, jota on luettu ja leikitty lasten kanssa Ilmajoella jo 1920-luvulla.

Pii Poon Timo korjaa Vaasan legolaivaa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pii Poon Timo korjaa Vaasan legolaivaa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Timon ja Tuomon äiti perusti lelukaupan Ilmajoen maalaispitäjään jo 1997. Tuolloin liikkeessä toimi myös Unicef-myymälä. Kymmenen vuotta perustamisen jälkeen Tuomo innostui kehittämään LEGOjen verkkokaupan. Se on ainoa laatuaan Suomessa ja sitä on kehitetty matkan varrella.

Pii Poon verkkokaupasta on saatavilla tuhansia erilaisia käytettyjä mutta ehjiä LEGO-palasia. Samoja palasia on saatavilla myös myymälöistä niin Ilmajoella, Vaasassa kuin Helsingissä. Vaasassa ja Helsingissä on lisäksi tarjolla laaja valikoima erilaisia LEGO-paketteja. Tuomo kertoo, että ihmiset ostavat verkkokaupasta monesti irtopalikoita, jos yksittäisiä palikoita puuttuu itseltä.

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pii Poo päätti keskittyä pelkästään LEGOihin vuodesta 2013 alkaen. Yritys on laajentunut viime ja tänä vuonna Vaasaan ja Helsinkiin.

Mistä idea Vaasan liikkeeseen?

Timo oli ollut lapsena kiinnostunut legoista, kuten kuka tahansa. Sittemmin legot vähän unohtuivat, mutta hän innostui uudestaan niihin liittyvästä toiminnasta. Opiskeltuaan pari vuotta Vaasassa ja hoidettuaan siinä sivussa verkkokauppaa Timo halusi opiskelun jatkamisen sijaan perustaa oman liikkeen. Siitä sai alkunsa Vaasan Pii Poo vappuna 2015.

Pii Poon Tuomo. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pii Poon Tuomo. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tuomo avasi puolestaan tänä keväänä Pii Poo -myymälän Helsingin keskustaan Albertinkadulle. Hän hoitaa sitä vaimonsa Marian kanssa. Timon ja Tuomon isä Mikko Ranto palvelee Ilmajoen myymälässä. Kaikki Pii Poot ovat nykyisin samaa yritystä. Ilmajoen myymälä on Mikko Rannon arkkitehtitoimiston yhteydessä.

Hauskoja Super Heroes -legoja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Hauskoja Super Heroes -legoja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Perheen kanssa tai lahjaostoksille

Pii Poon valikoima on yllättävän laaja. Erilaisia koottavia teemasarjoja on moneen lähtöön: On LEGO:n omia sarjoja, kuten perinteinen City paloasemineen ja poliisiautoineen. Friends- ja Elves-sarjat ovat erityisesti tyttöjen suosimia. Ninjagon lapset tuntevat omasta Ninjago-animaatiostaan netissä.

Angry Birds -legoja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Angry Birds -legoja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sitten on monia teemoja, jotka eivät ole tanskalaisen LEGO:n omia, mutta jotka se on lisensioinut LEGO-sarjoihinsa. Suosittuja ovat mm. Star Wars ja Disney. Timo kertoo, että Star Warsin koottavat ukkelit ovat tosi suosittuja: ”Darth Vader –ukkoa kysellään viikoittain.”

Joulun alla kyseltiin kymmeniä kertoja Elsan kimalteleva jäälinna –legosettiä. Teema on Disneyn suositusta Frozen-elokuvasta.

Tyttöjen suosikkilegoja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tyttöjen suosikkilegoja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Asiakkaat ovat monesti perheitä lapsineen, aikuisia lahjaa etsimässä tai LEGO-harrastajia. Pii Poon hyvä puoli on se, että valikoima on laaja ja piipoolaiset tietävät legoista paljon ja osaavat auttaa. Hinnat ovat kohtuullisia ja ne olivat hyvin näkyvillä.

Parasta Timon mielestä on se, kun asiakkaalta on mennyt hukkaan jokin tietty palanen ja se löytyy liikkeestä. Se voi löytyä lajiteltuna tai vaikkapa miljoonalaatikosta, jota saa itse penkoa. Tämä Pii Poon ”ihmekoppa” löytyy sekä Vaasasta että Helsingistä!

Miljoonalaatikko. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Miljoonalaatikko. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Joskus asiakas oli etsinyt tiettyä sarjaa useista kaupoista, mutta Pii Poossa selvisi, ettei koko sarjaa ole saatavilla Suomessa. LEGO:lta tulee vuosittain satoja uusia sarjoja tuotantoon ja vanhoja poistuu samaa tahtia. Lähes kaikki uudet sarjat tulevat myös Pii Poo:hon saataville. Helsingin liikkeessä on vähän laajempi valikoima kuin Vaasassa, mutta kaikki saadaan toimitettua myös liikkeiden välillä tai verkkokaupan kautta.

Pii Poon Helsingin myymälässä riittää ihmeteltävää. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pii Poon Helsingin myymälässä riittää ihmeteltävää. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Legokaupassa on oma tunnelmansa

Legopaketti on kiva lahja, koska se on kova ja helisee. Se sopii ikään katsomatta lapsista aikuisiin. Harrastelijoille on tarjolla mm. kauko-ohjattavia tekniikkalegoja ja perheen pienimmille isoja Duplo-legoja.

Joka pojan unelma. Sopii myös yli 16-vuotiaille! Kuva: KivaaTekemistä.fi

Joka pojan unelma. Sopii myös yli 16-vuotiaille! Kuva: KivaaTekemistä.fi

Vaasan liikkeessä tapasimme Kimmon ja Tildan, jotka olivat nyt kolmatta kertaa ihailemassa muun muassa isokyröläisen Karhun perheen rakentamaa valtavaa legolaivaa, joka on esillä liikkeessä.

Isä Kimmo kertoi, että Tilda, 5, saattaa joskus kotona uppoutua legojen ääreen jopa pariksi tunniksi. He ostavat yleensä uusia paketteja ja rakentelevat myös Kimmon vanhoista legoista.

Tilda ja Kimmo ihailemassa Karhun perheen legolaivaa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tilda ja Kimmo ihailemassa Karhun perheen legolaivaa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Legojen avulla lapsen saa rauhoittumaan ja hän oppii keskittymään. Timo muistuttaa, että legorakentelu kehittää silmä-käsi -työskentelyä ja mielikuvitusta.

Legokaupassa on oma tunnelmansa, joka kannattaa kokea, vaikka ei mitään ostaisikaan. Legoille on saatavilla myös säilytysrasioita. Tuomo esitteli meille niitä ja kertoi, että lähiaikoina liikkeeseen on tulossa trendikkäitä mustia ja valkoisia säilytyslaatikoita. Asiakkaat ovat niitä halunneet ja niiden suosio sisustuselementteinä on kasvussa.

Keräilyharvinaisuuden laivat Silja Line ja Viking Line esillä Vaasassa. Keräilyharvinaisuudet – ”kummallako lähdettäisiin risteilylle?”  Kuva: KivaaTekemistä.fi

Keräilyharvinaisuuden laivat Silja Line ja Viking Line esillä Vaasassa.
Keräilyharvinaisuudet – ”kummallako lähdettäisiin risteilylle?” Kuva: KivaaTekemistä.fi

Yhteystiedot ja aukiolo

Pii Poo Helsinki
Albertinkatu 46
00180 Helsinki
Puh. 044 970 9899
Ma-pe 10-19, la 10-16

Pii Poo Vaasa
Kirkkopuistikko 18
65100 Vaasa
Puh. 044 980 2552
Ma-pe 10-17, la 10-14

Helsingin Pii Poon näyteikkuna. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Helsingin Pii Poon näyteikkuna. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sähköposti: piipoo@piipoo.fi

Pii Poon vuotuinen LEGO-rakennustapahtuma järjestetään 14.-16.10.2016 Espoon Otahallissa entistä suuremmissa 3 500 m2 tiloissa. Tapahtumassa järjestetään myös LEGOjen rakennuskilpailu.

Pii Poon kotisivut ja verkkokauppa

Pii Poo Helsingin Facebook-sivut
Pii Poo Vaasan Facebook-sivut
Pii Poon Facebook-sivut

Pii Poo -LEGO-palikoiden erikoisliikkeet Helsingissä ja Vaasassa on valittu KivaaTekemistä.fi -palvelun Kuukauden kohteeksi kesäkuussa 2016 sisältäen myös maksetun medianäkyvyyden palvelun etusivulla.

**
Jos haluat päästä Tähtikohteeksi ja teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Suurin osa kesän 2015 kampanja-asiakkaistamme teki kävijä- tai myyntiennätyksen. Lue lisää.




KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.