KivaaTekemistä selvitti: Suomen ihanimmat kirpputorit

Julkaistu:

19.01.2016
| Kirjoittanut:

Kuva: Lasten Seesam, Kaarina.

Kuva: Lasten Seesam, Kaarina.

Kirpputori, kirppari, kirppis… rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kirppareita on Suomessa pilvin pimein, mutta osa niistä erottuu selkeästi muista. On lasten vaatteisiin erikoistuneita kirpputoreja ja sellaisia, joissa on panostettu lasten viihtyvyyteen. On merkkivaate-kirppareita sekä kirpputoreja, joiden yrittäjät tekevät työtä täydellä sydämellä ja jotka ovat aidosti kiinostuneita asiakkaittensa kuulumisista.

Halusimme selvittää, mistä löytyvät ne kaikkein ihanimmat kirpparit Suomessa. Pyysimme syksyn aikana ehdotuksia uutiskirjeessämme sekä some-kanavissa. Ja ehdotuksia sateli ympäri Suomea, suurkiitokset! 🙂

Kirpputorit on listattu alle alueittain.




PÄÄKAUPUNKISEUTU

Lanttilan perhekirppis, Vantaa
”Lanttilan perhekirppis on iso ja yllättävän siisti. Valikoima vaihtuu kohtalaisen tiheästi, ja erityisesti vauvojen vaatteita on paljon. Kahvilasta saa kohtuuhintaiset pullakahvit ja parkkitilaa löytyy. Paikalle pääsee myös kätevästi julkisilla, esim. Aviapoliksen lähijuna-asema on reilun kilometrin päässä, ja oven eteen tulee monta bussia.”

Ipanainen, Helsinki
”Ihanin lastenvaatekirppis <3"

Kirpputori Akseli, Espoo
”Espoon Nihtisillasta motarin toisella puolella on Akseli kirpputori ostarin yhteydessä. Se on ihan huippu.”

Eemelin kirppis, Vantaa
”Eemelin kirppis Viisaritiellä Vantaalla oli positiivinen yllätys. Pieni paikka, mutta tavarat siististi esillä ja pieni kahvittelunurkkaus sekä lasten leikkinurkka on saatu paikkaan mahtumaan. Hinnatkin kohtuullisia ja palvelu ystävällistä.”

Kaivarin Kanuuna, Helsinki
”Kaivarin Kanuuna, joka nimestään huolimatta on huippulaadukas, koska kaikki Eiran mummot tuo sinne silkkipuseronsa myytäväksi.”

ROK Clothing
”Second hand -vaatteita USA:sta, siistejä, inhimillisesti hinnoiteltuja, uniikkeja. Tällä hetkellä Minnalla ei ole liiketilaa, vaan toimii pop-up periaattella, mutta tilaus tulossa…”

Kierrätyskeskus, Espoo


TURUN SEUTU

Kirpputori Masku/ Wanha Nestori, Masku
”Monipuolinen iso kirppis Maskussa, aina kiva piipahtaa.”

Turun Ekotori, Turku
”Turun Ekotorilta voi joskus tehdä hyviä huonekalulöytöjä.”

Kirppis-Center Manhattan, Turku

Lasten Seesam, Kaarina
”Suomen ihanin kirpputori sijaitsee mielestäni Kaarinassa: Lasten Seesam!”

Kuva: Lasten Seesam, Kaarina

Kuva: Lasten Seesam, Kaarina

MUU UUSIMAA

Murula, Tuusula
”Murula Tuusulassa. Aivan ihana pitäjä. Aina siisti ja hyvät antimet.”

”Täältä myös ääni Tuusulan Murulalle! Pikkuisesta koostaan (29 pöytää) huolimatta aina löytyy jotain! Pöytien siistiminen kuuluu pöydän hintaan ja siksi siellä onkin aina ihanan siistiä. Myyjillä on aina paljon vähän parempaa tavaraa, Popia, Miikkareita, Metsolaa yms. Lapsille kiva leikkipaikka junaratoineen ja vaikkei varsinaista kahvilaa olekaan, meille lähtee mukaan aina pillimehut ja joskus myös keksit lapsille. Kirppistelyn lisäksi askartelupuoti, ihania käsintekijöiden tuotteita (pipoja, kännykkäpusseja, villasukkia, vauvanpeittoja yms.). Ja itse PääMuru Sanna, jolla on aina aikaa rupatella asiakkaiden kanssa ja päivittää joka ilta Murulan fb-sivulle ”iltasadun” missä kertoo mm. pöydissä löytyvistä aarteista :)”

”Ääni Murulalle, pieni, siisti ja sympaattinen”

”Murula Tuusulassa, ihan ainutlaatuinen! Pieni ja aina siisti lastentarvikekirppis. Lisänä pitäjän tekemiä koruja, askartelumateriaaleja sekä kädentaitajien puoti, jossa myynnissä uusia paikallisia käsitöitä. Todellinen helmi!!”

Itsepalvelukirpputori Helmi & Ekohelmi-ekopuoti, Järvenpää
Oliverin kirppis, Kerava
Viirin Kirppis, Klaukkala


PIRKANMAA

Pikon Kirppis, Kangasala
”Tunnelmallinen, siisti kirppis, jonka yhteydessä aivan ihana kahvila!”

Mikkolan Aarre / Mikkolan Navetta ry, Luopioinen
”Mikkolan Aarre Luopioisten Mikkolan Navetalla. Valoisa, siisti ja muutenkin kivassa ympäristössä.”

Vadelmatarha, Tampere
”Mukava meininki ja ekologisuus-ajattelu.”

Kuva: Vadelmatarha

Kuva: Vadelmatarha

POHJANMAA

Pikkuisen kirppis / Lillens loppis, Vaasa
”Lasten tavaroiden kirpputori, joka huomioinut myös ”maksajien” mukana kulkevat pikkuiset :). Eli aivan upeat avarat tilat, leikkipaikka, ruokailu/kahvittelutila, hoitohuone, ym. Siisti, avara, valoisa tila! Suosittelen lämpimästi!”

”Pikkuisen kirppis / Lillens loppis Vaasassa <3. "Tarkoitettu lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden myyntiin. Tila on valoisa ja avara ja henkilökunta <3."


KAINUU

Vaalan Antiikkikirppis, Vaala
”Vaalan Antiikkikirppikselle tulee myyntiin tavaraa Ruotsista saakka. Oven takana on ennen avaamista ihmisiä aivan jonoksi asti, koska se on avoinna harvemmin. Väkeä tulee kauempaakin.”


POHJOIS-POHJANMAA

Kirppis Ruusunen, Ylivieska
”Väittäisin jopa, että Suomen siistein kirppis ja iso sellainen. Palvelu huippuluokkaa ja omistajarouva luo jo omalla olemuksellaan sen kirppiksen ”hengen” ja on aina iloinen ja ystävällinen jokaiselle. Palvelun selkeys niin ostajana kuin myyjänä on pelkkää plussaa.”

”Ylivieskassa Ruusunen. Siellä on lapsille hyvä leikkipaikka. Ainoa kirppis, jossa lapset viihtyvät.”

Kuva: Kirppis Ruusunen, Ylivieska

Kuva: Kirppis Ruusunen, Ylivieska

ETELÄ-SAVO

Osto- ja myyntiliike Rilekki, Puumala
”Jos käytetyn tavaran osto- ja myyntityyppiset liikkeet lasketaan kirppareiksi niin Rilekki Puumalan sataman lähellä on aivan ihana. Vanhaa ja vähän vanhempaa tavaraa ja kirjoja sopuhintaan. Liike on nostalginen aikamatka, mutta avoinna vain kesäisin.”


KESKI-SUOMI

Arvo kirpputori, Jämsänkoski
”Edulliset hinnat. Lahjoittaa myös tavaraa mm. vähävaraisille perheille. Arvolla myös ruokala ja paja jossa tehdään mm. edullisesti renkaiden vaihtoa.”


SATAKUNTA

Vanhan tavaran puoti Eveliina, Rauma
”Todella siisti, monipuolinen, paras mahdollinen asiakaspalvelu ja lämminhenkisyys.”

Lasten kirpputori Pikku-Tiina, Pori

***

Jos haluat teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi.




KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.

Artikkelia päivitetty 22.1.2016.

16 thoughts on “KivaaTekemistä selvitti: Suomen ihanimmat kirpputorit

  1. Maria

    Missä Lappi?? Merilapissa Kemissä ja Torniossa monta hyvää kirppistä, myös Rovaniemellä. Kemissä mm. Citykirppis, uusi, iso ja siisti ja vanhempi Viikkotori, jossa myös on tilaa ja hyvin osteltavaa.

  2. Kaisu Keisala

    Yksi kiva kirppis, Matruska, sijaitsee Villähteellä.
    Liikekeskus Korissa.
    Entisessä linja-auto tehtaassa.
    Entistä Nastolaa nykyistä Lahtea. Loistava palvelu!
    Ja sieltä löytyy hyvää tavaraa, edullisesti. Merkkituotteita ym. Myös kivoja värikkäitä pientuottajien ompeluksia tarjolla. Ja teemapöytä.

  3. kirppis mutsi

    Taisitte tsekkailla vadelmatarha Tampereen tarjonnan? Likaisia, kulahtaneita joskus jopa rikkinäisiä vaatteita loosit täynnä! Ja hinnat? Bongasin lielahden vadelmatarhalta haalarin joka samanlainenon ollut esikoisellani käytössä vuonna 2007, tämä oli hinnaltaan 30€!!!!! Kyseessä löytötavaratalosta ostettu ja tämä yksilökin olisi roskiksessa ajanut paremmin asiansa. Alkuun kävin, taso huonontunut todella ja niin tuntuu porukka olevan samaa mieltä mitä on puheita kuullut.
    Lastenkirppis INTO puuttuu ihan kokonaan Pirkanmaan kohdalta, sijaitsee ylöjärvellä, valoisa, siisti ja hinta-laatu suhde myytävissä kohtaa. Suosittelen tutustumaan, ennenkuin rankkaatte huonoja mukaan.

  4. Henri Elo

    Kiitos kirppis mutsi palautteesta ja hyvä kun toit INTO-kirppiksenkin esille.

    Meidän intohimo on tuoda esiin upeita kotimaan shoppailu- ja käyntikohteita. Ilman Vadelmatarhan kaltaisia asiakasyrityksiä emme voisi tehdä tätä työtämme. On ikävää, että jotkut ihmiset tuovat kirpputoreille myyntiin huonokuntoista tavaraa. Siitä ei mielestämme pidä syyttää yksin kirpputoria.

    Tutustumme itse useimpiin kohteisiin, joista kirjoitamme. Tässä artikkelissa kaikki kirpputorit ovat lukijoidemme suosituksia.

    yst.
    Henri / Sari
    KivaaTekemistä.fi

    1. kirppis mutsi

      Mutta mielestäni kirpputori yrittäjällä on joku vastuu siinä, millaista tavaraa hän myyntiin ottaa. Ettei olla vaan paikkavuokrien perässä ja huijata näin kulutajaa.
      Muita HYVIÄ kirpputoreja pirkanmaalla Jonnan kirppis, sekä pirkan kirpputorileskus Kangasalla!
      Mun intohimo on taas kirpputoreilla käynnit, mulla menee tunteja kun lähden kiertämään parhaat paikat 🙂

  5. Maija Lassila

    Niin… Vadelmatarha Tampereen Lielahdessa. Kerran kävimme pojan kanssa. Itse jo ihmettelin asiakaspalvelun tasoa kun myyjä puhui puhelimessa niin antaumuksella ettei tervehtimään ehtinyt ”live-asiakkaita”. Toinen puuhaili omiaan. En saanut minkäänlaista käsitystä siitä että olimme tulleet mihinkään…MUTTA Jonnan Kirppis! Aina hyvä palvelu. Vaikka tungosta on niin viimeistään kassalla saa hymyn kaupanpäälle 😉

    1. kirppis mutsi

      Ihme, musta tuntu että aina myyjät ”hyökii” live asiakkaiden luokse kun ovi käy 😀
      Tämän jutun esittelyssäkin on vadelmatarhan ”yritysesittely”- ei siis kenenkään asiakkaan vinkkaus vaan yrittäjien itse lähettämänä.

  6. Henri Elo

    Kaikki artikkelissa mainitut kirpputorit ovat lukijoiden tai seuraajiemme suosittelemia. Näkyvyysasiakkaistamme on lisäksi laajemmat kirppisten omat esittelyt artikkelissa yhteystietoineen.

    Toivomme jatkossa, että krittiiset kommentit tulevat omalla nimellä ja hyviä tapoja noudattaen. Kiitos keskustelusta ja hyvää kirppisviikonloppua! 🙂

    yst.
    Henri / KivaaTekemistä.fi

  7. kirppis mutsi

    Kaikenlaista kritiikkiä täytyy ostata ottaa vastaan 😉
    Hyvää viikonloppua!
    T.kirppis mutsi, Suvi 😊

  8. Harri Hamstraaja

    Kirputon Eurassa käymisen arvoinen. Kantakävijänä alusta alkaen, yhä siisti ja tavara vaihtuu.

  9. Piia Aro

    Hei,
    Kerrotteko vielä minkä tilaston tai otannan pohjalta tämä listaus on tehty? Oletteko itse tutustuneet kirppiksiin vai onko tähän nostettu kirppiksiä jotka ostavat teiltä mediatilaa, kuten Lasten Sesam, Vadelmatarha ja Ruusunen (mainittu artikkelin lopussa)? Ymmärrän että sponsorointi on tärkeää, mutta jos rahallista tukea vastaan tehdään artikkeli, jota kutsutaan Selvitykseksi, se olisi syytä mainita myös julkisesti.

  10. Henri Elo

    Hei Piia,
    Kiitos tärkeästä palautteesta.

    Artikkelin alussa on mainittu läpinäkyvästi, kuinka selvitys on tehty:
    ”Pyysimme syksyn aikana ehdotuksia uutiskirjeessämme sekä some-kanavissa. Ja ehdotuksia sateli ympäri Suomea, suurkiitokset!”

    Tuomme artikkeleissamme esiin media- / yhteistyökumppanit, esim. tässä julkaisussa juuri Lasten Seasam, Vadelmatarha ja Ruusunen. Myös näitä kolmea oli ehdotettu artikkeliin, eli eivät päässeet vertailuun maksamalla. Emme ole itse vierailleet artikkelin kohteissa.

    Meille on tärkeää, että lukija saa läpinäkyvää tietoa kauttamme ja vinkkejä kivaan menemiseen ja tekemiseen upeassa Suomessa. Suomen upeat matkailu- ja käyntikohteet, pienetkin persoonalliset shoppailukohteet, ansaitsevat tulla löydetyksi! Suurethan me kaikki tiedämme.

    Tämä ei ole sen enempää rahallista tukea vastaan tehty artikkeli kuin minkään muunkaan mainosrahoitteisen median julkaisu, jossa mainostajat käyvät ilmi.

    Olemme startup-perheyritys ja otamme myös julkaisun jälkeen annetut ehdotukset ja palautteet huomioon suunnitellessamme sisältöjä jatkossa. Artikkelin kirjoittaja Sari on kirppareiden vakiokävijä, -myyjä ja tuntee toiminnan. 🙂

    1. Piia Aro

      Hei Henri,

      Kiitos vastauksesta. Tämä selvitti tilannetta.
      Teette toki hyvää työtä ja onnea perheyrityksellenne nyt startup-vaiheessa ja jatkossakin 🙂

Kommentointi on suljettu.