Kivaa Tekemistä tutustui: Taidesuunnistusta idyllisessä Siuron kylässä Nokialla

Julkaistu:

22.04.2017
| Kirjoittanut:

Pia on kerännyt töitään näytille mm. omilta jälleenmyyjiltään Taidesuunnistusta varten, kuten ylhäällä edessä oleva Pöly laskeutuu (2016). Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pia on kerännyt töitään näytille mm. omilta jälleenmyyjiltään Taidesuunnistusta varten, kuten ylhäällä edessä oleva Pöly laskeutuu (2016). Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tänä viikonloppuna 22.-23.4.2017 on mahdollisuus päästä kurkistamaan Tampereen seudun taiteilijoiden työtiloihin ja ateljoihin ja tapaamaan heitä työnsä äärellä vuosittain järjestettävässä Pirkanmaan Taidesuunnistus -tapahtumassa.

Vierailimme tapahtumapäivän kynnyksellä idyllisessä Nokian Siuron kylässä, jossa sijaitsee kuvataiteilija Pia Feinikin ateljee ja showroom, yksi Taidesuunnistuksen taidekohteista. Siuron historia kosken partaalla ulottuu kauas. Pia näkee joskus työhuoneensa ikkunasta peuroja.

Pian ja Tiina Huhtinen-Siistosen teokset sointuvat hyvin yhteen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pian ja Tiina Huhtinen-Siistosen teokset sointuvat hyvin yhteen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Olimme tutustuneet Pian töihin aikaisemmin joulun 2015 alla PopUp TaideJouluPutiikissa Tampereella, jossa Henri vieraili ja teki jutun. Tällä kertaa olimme Nokian reissulla molemmat. Oli hienoa huomata, että Pialta oli tullut paljon uutta.

Nyt ”Populit” ja monet muut Pirkanmaan alueen taiteilijat esittelevät töitään ja kertovat työstään ja taiteestaan Taidesuunnistuksessa, joka järjestetään jo 13. kertaa, järjestäjänä Taidesuunnistus ry, tuottajana Kaisa Iivonen. Viime vuonna Taidesuunnistus keräsi peräti 15 000 kohdevierailua!

Kyselimme Pialta hänen uusista teemoistaan ja hän hoksasi kotvan kuluttua, että kasvit ovat olleet läsnä monissa hänen tämän kevään teoksissaan. ”On lohdullista, että aiheet tulevat alitajunnasta, eikä inspiraatiota tarvitse tietoisesti hakea.”

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kuva: KivaaTekemistä.fi

Taidesuunnistuksessa on tänä vuonna sata kohdetta ympäri Pirkanmaata. Osa kohteista sijaitsee samassa osoitteessa, kuten Pian ja Tiina Huhtinen-Siistosen teokset Pian ateljeessa Siurossa. Pia vinkkaa, että kaikkia sataa kohdetta ei kannata eikä ehdi kokea viikonlopun aikana.

”Jos on viime vuonna vieraillut taidesuunnistuksen kaupunkikohteissa, voi tällä kertaa tulla tutustumaan maaseudun taidekohteisiin – ja päinvastoin.”

Pia ja Tiina tapasivat viitisen vuotta sitten, kun Pia opetti kuvataidetta Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella, jossa muuten myös voi ihailla Taidesuunnistuksen antia. Naisilla synkkasi heti ja heidän työt sointuvat hyvin yhteen. Tiina tekee myös käsitöitä, hoitaa lampaita ja kasvattaa mehiläisiä Valkeakoskella. Hänen töissään voi nähdä eläinaiheita.

Pia ja Tiina jäärjestävät tämän vuoden Taidesuunnistuksessa vohvelijuhlat strösselibaareineen. Meillä oli viime vuonna hattaraa ja saippuakuplakone. Tänä vuonna halusimme keksiä jälleen jotakin uutta, Pia kertoo.

”Taidesuunnistus on ihan mahtava tapahtuma! Taiteilija pääsee pois kuplastaan ja saa sanallistaa tekemistään. Tänne voi tulla katselemaan ja ihastelemaan, juttelemaan taiteesta ja nauttimaan vohveleista.”

Taidegrafiikkaa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Taidegrafiikkaa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Taidesuunnistuksen teokset ovat myös myynnissä. Pian teoksissa hinnat liikkuvat muutamasta kympistä reiluun pariin tuhanteen euroon. Pienet grafiikkavedokset ovat edullisia, isot maalaukset arvokkaampia.

Monelle vierailijalle taiteilijan tapaaminen on tärkeää. Jos taulun hankkii, on mukava saada kuulla, millainen taiteilija työn on tehnyt ja millainen on tarina taulun taustalla. Pia haluaa mielellään jättää myös katsojalle tilaa omaan tulkintaansa. Taidesuunnistukseen voi lähteä myös lasten kanssa.

Taiteilijan työvälineitä ja työn alla oleva tilaustyö Pyhäjärvestä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Taiteilijan työvälineitä ja työn alla oleva tilaustyö Pyhäjärvestä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tapahtuma on mahtava tilaisuus päästä kurkistamaan taiteilijoiden omiin työtiloihin, kuulemaan tarinoita heidän teoksistaan ja työtavoistaan. Pia kertoi, että hänellä on yleensä vähintään kahdeksan teosta työn alla samaan aikaan. ”Ei voi koskaan tietää, mistä jokin teos alkaa ja mihin päättyy.”

Oli kiintoisaa kuulla, että idea voi syntyä vaikka kesken jääkiekkomatsin. Silloin kaikki on näpyteltävä heti muistiin kännykkään, ei luonnokseksi luonnoslehtiöön, mitä olin kuvitellut kaikkien taiteilijoiden tekevän.

Etelä-Pohjanmaan Jalasjärveltä kotoisin oleva Pia kertoo opettavansa puolet vuodesta Pirkanmaan alueen taideopistoissa.

Vierailu Pian maalaisateljeessa oli mukava kokemus. Tunnelma oli lämmin ja Pian iloisuus oli tarttuvaa. Itse pidin erityisesti Pian eläinaiheisista teoksista sekä herkistä ja vaaleasävyisistä kukka-aiheisista teoksista.

Vierailimme lopuksi Siuronkoskella, jonka partaalla sijaitsee perinteinen Siuron Baari, jonka kuulemma kaikki pirkanmaalaiset tuntevat.

Pia toivottaa ihmiset tervetulleiksi katsomaan paikallista taidetta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pia toivottaa ihmiset tervetulleiksi katsomaan paikallista taidetta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Mikä ihmeen taidesuunnistus?

Taidesuunnistus (www) on Taidesuunnistus ry:n vuosittain järjestämä tapahtuma Pirkanmaalla. Tapahtuma järjestetään nyt 13. kertaa ja mukana on sata kohdetta ympäri Pirkanmaata. Osa kohteista sijaitsee ”saman katon alla”. ”Taidesuunnistus ry:n tarkoitus on taiteen, muotoilun ja käsityön kaupallisten edellytysten edistäminen Pirkanmaalla sekä paikallisen osaamisen esiin nostaminen.”

Kohteet ovat avoinna la 22.4. – su 23.4. klo 11-17. Kaikkiin kohteisiin on vapaa pääsy.

Nokian Siuron kylä koskineen ja puutaloineen on kiva historiallinen vierailukohde. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Nokian Siuron kylä koskineen ja puutaloineen on kiva historiallinen vierailukohde. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Hyödyllisiä linkkejä

http://www.taidesuunnistus.net/wordpress/taidekohteet-2017/
http://www.piafeinik.fi/
https://www.facebook.com/PopUpTaideTre/
https://www.kivaatekemista.fi/kohde?id=19045

Pia Feinikin töitä pääsee ihastelemaan myös Mikkelin Asuntomessuilla 14.7.-13.8.2017.
Pia ja sisustussuunnittelija Minna Häkkinen Studio M3:sta ovat yhteistyössä taiteistaneet tulevan Mikkelin asuntomessujen koteja. Taiteeseen pääsee tutustumaan jo ennen messuja Studio M3:n tiloissa Mikkelissä, Rauhialankatu 4, avoinna ma-to 10-17.

Studio M3:ssa Flooran päivän taidetapaaminen lauantaina 13.5. klo 11-17 – Pia jakaa ruusuja kävijöille.

Muita Suomessa järjestettäviä Taidesuunnistuksen kaltaisia tapahtumia:
Konstrundan – Avoimet Ateljeet 18.-20.8. (263 kohdetta)
Tuubit auki – Avoimet Työhuoneet 7.-8.10.

Kuvataiteilija Pia Feinik on KivaaTekemistä.fi -palvelun yhteistyökumppani sisältäen myös maksetun medianäkyvyyden.
Teksti: Sari Särkijärvi, Henri Elo
Kuvat: Sari Särkijärvi

Moottoripyöräily on Pian ja puolisonsa Mikan yhteinen tärkeä harrastus. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Moottoripyöräily on Pian ja puolisonsa Mikan yhteinen tärkeä harrastus. Kuva: KivaaTekemistä.fi

***
Jos haluat Tähtikohteeksi ja/tai että kerromme sinun kohteesi tarinan, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme onnistuneista kampanjoista, joita teemme ympäri vuoden. Lue lisää




KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.