Kivaa Tekemistä -kesätyöntekijä Aijan suosikkikohteet Suomessa

Julkaistu:

11.07.2016
| Kirjoittanut:

Kirjoittaja: Aija Koskela, Tuusula

Minulla on aina ollut hinku päästä pois Suomesta, näkemään maailmaa. Olen ajatellut, että muualla kaikki on paljon mielenkiintoisempaa kuin täällä. Se on puoliksi totta; muualla on mielenkiintoista, mutta niin on myös Suomessa.

KivaaTekemistä.fi:ssä työskennellessäni olen nähnyt, mitä kaikkea Suomen kokoiseen maahan voi mahtua, jopa niihin kuntiin, joiden arvelin olleen lähes kuolleita. Tätä juttua miettiessäni, opin arvostamaan enemmän sitä, mitä olen Suomessa päässyt kokemaan sekä mitä kaikkea on vielä mahdollisuus päästä kokemaaan.

Iloinen kesätyöntekijämme Aija. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Iloinen kesätyöntekijämme Aija. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Muistoja pohjoisesta

Ikimuistoisimpia matkoja Suomessa ovat olleet matkat pohjoiseen, sekä yöjunalla että autolla. Tällöin fiilis on ollut lähes kuin ulkomaille matkustaessa, lukuunottamatta sitä, että puhuu paikallisten kanssa yhteistä äidinkieltä. Ensimmäinen matkani pohjoiseen oli, kun menimme yöjunalla ensin Rovaniemelle, jossa kävimme tervehtimässä joulupukkia Joulupukin pajakylässä, ja jatkoimme sitten vuokramökille Äkäslompoloon Ylläkselle.

Mökki oli melko syrjässä, mutta sijainti oli sitäkin parempi. Pihallamme vieraili nimittäin joka päivä useita poroja ja toisinaan myös kokonaisia porotokkia. Niitä oli mahtava seurata aivan muutaman metrin päästä mökin terassilta. Seuraavana päivänä pakkasimme eväät ja lähdimme tutustumaan Yllästunturin luontokeskukselle, josta jatkoimme matkaa itse Yllästunturille vaeltamaan.

Matkasta on lähemmäs 10 vuotta, mutta tulen silti aina muistamaan henkeäsalpaavat maisemat tunturin huipulta sekä sen kuinka kävelimme suoraan suohon, kun isä johdatti meidät ”oikoreittiä” pitkin takaisin autolle.

Pohjoiseen on tullut matkattua myös paljon laskettelemaan, mutta koen, että sain esimerkiksi Rukasta ja sen ympäristöstä enemmän irti matkustaessamme sinne kesällä. Kävimme muun muassa testaamassa kesäkelkkaradan, laskemassa koskea ja kiertämässä Karhunkierroksen luontokeskuksen kautta Pienen Karhunkierroksen, joka on pituudeltaan 12 kilometriä. Tuon reissun aikana sain sekä ihailla auringonlaskua tunturin laelta että rentoutua kuuntelemaan luonnon ääniä.

Oulankajoen maisemia Karhunkierros-vaellusreitillä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Oulankajoen maisemia Karhunkierros-vaellusreitillä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kokemuksia eri puolilta Suomea: Naantali, Ahvenanmaa, Karkkila, Helsinki

Myös muualta kuin pohjoisesta olen saanut itselleni hienoja muistoja. Pienempänä vietimme hauskan päivän Väskin seikkailusaaressa, joka sijaitsee Naantalissa. Saaressa pääsin liikkumaan ja kokeilemaan kaikkea uuttaa jousiammunnasta kalliokiipeilyyn. Päivä oli seikailua täynnä, puhumattakaan automatkasta takaisin kotiin. Sellaista ukkosmyräkkää en ollut ikinä nähnyt!

Pientä seikkailuhenkeä löytyy myös Maarianhaminan Lilla Holmenista, jossa olen päässyt viettämään useita kesäpäiviä. Lillaholmenissa pääsin upean rannan lisäksi kiipeilemään merirosvolaivassa ja tutustumaan lintutaloon. Lintutalosta löytyy erilaisia pikkulintuja, mutta myös muun muassa kaneja ja muita pikkueläimiä. Merestä puolestaan löysimme eräällä kerralla aivan pikkuriikkisiä katkaravun poikasia Ja mikä Lilla Holmenissa on parasta, siellä kanat ja riikinkukot saavat vaeltaa vapaasti!

Ahvenanmaan rantamaisemia. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Ahvenanmaan rantamaisemia. Kuva: KivaaTekemistä.fi

**
MAINOS: Perheen kesäloma suunnitelmissa?
Tutustu yhteistyökumppanimme matkatoimisto Skafur-Tourin Riitta Kiukaan Kivaa Tekemistä Ahvenanmaa -perhepakettiin ja viime kesän kokemuksiimme Ahvenanmaasta ja uudesta Smart Parkista.

KivaaTekemistä.fi -palvelu on uudistunut kesäkuussa 2016! Voit etsiä helposti kivoja vapaa-ajan kohteita myös kännykällä.
**

Ollessani pienempi suuntasimme talvisin usein pienelle kylpylälomalle. Tutuiksi tulivat erityisesti Naantalin ja Nokian kylpylät. Rakastin uimista, joten en halunnut lähteä altaista ennen kuin oli aivan pakko. Iltaisin allasosaston suljeuduttua pääsin laulamaan karaokea muiden lasten kanssa. Pitäisi ehkä pyytää anteeksi heiltä, jotka joutuivat kuuntelemaan.

Osa sukulaisistamme asuu Karkkilassa, jossa sijaitsee myös yksi kolmesta Fazer Shopista. Siellä valmistetaan erityisesti Xylitol-tuotteita, joten aina Karkkilaan mennessä kävimme hakemassa purkat ja ksylitolipastillit lähes koko seuraavalle vuodelle. Pienempänä hauskinta tuossa kaupassa ehkä oli, kun sai itse valita purkat ja pastillit pussiin, samalla tavalla kuin irtokarkit.

Yksi lempikaupungeistani Suomessa on ehdottomasti Helsinki. Eikä vain siksi, että olen syntynyt ja asunut siellä vaan myös monista muista syistä. Se on lähellä Tuusulaa ja siellä on havaittavissa tietynlainen suurkaupungin meininki, vaikkei se olekaan verrattavissa esimerkiksi Lontooseen. Helsinki on ehdottomasti paras kesällä kun auringossa kävellessä voi kuunnella turistien puhetta ja nauttia kansainvälisyydestä.

Streat Helsinki Eats. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Streat Helsinki Eats. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Parasta kaupungilla on liikkua kavereiden tai ihan vain kahdestaan mummin kanssa. Mummin kanssa on ihana kävellä esimerkiksi Esplanadin puiston läpi Kauppatorille, pysähtyä torikahveille ja käydä sen jälkeen kiertämässä vaikkapa Wanha kauppahalli tai muita kauppoja esimerkiksi Forumissa. Tällainen päivä on on ollut yksi parhaista tänä kesänä. Helsinki on myös täynnä museoita, joista erityisesti Ateneumissa haluaisin päästä käymään, kun se vieläpä on ilmainen alle 18-vuotiaille.

Fiiliksissä tapahtumissa: Puistoblues, Pride, Weekend

Nyt hieman vanhempana kesän odotetuimpia hetkiä ovat olleet erilaiset tapahtumat. Niissä parasta ei aina välttämättä ole itse tapahtuma, vaan ihmiset ja fiilis. Pienempänä kävin useana kesänä kaverini mukana Järvenpään Puistobluesissa. En silloin tiennyt juurikaan mitään esiintyjistä, mutta rakastin tunnelmaa. Peitot levitettiin nurmikolle ja kaikki olivat pakanneet mukaansa herkullisia eväitä. Kävimme uimassa ja kiertelimme kojuja musiikin soidessa taustalla.

Stage2-Geoffrey-Hubbel

Tämän kesän odotetuimpia tapahtumia ovat olleet Helsingin Pride-kulkue ja -puistojuhla sekä Weekend-festivaali. Weekend-festivaaleilta odotan kovasti tiettyjä artisteja, mutta Pridessa ratkaisivat enemmänkin ihmiset ja yleinen ilmapiiri. Pridessa parasta on erityisesti se, kuinka ihmiset hyväksytään ja heitä arvostetaan sellaisina kuin he ovat.

Weekend-festivaaleilla olen ollut vain toisena päivänä viime vuonna, mutta tänä vuonna on tarkoitus mennä molemmiksi. Ainakin viime vuotinen ylitti odotukseni totaalisesti ja uskon, että meno tulee olemaan vähintään yhtä hyvä, ellei parempi tänä vuonna!

Viettäkää hauska kesä sekä kotipaikkakunnalla että muualla Suomessa!
– Aija

KivaaTekemistä.fi -palvelu työllistää kesällä 2016 kaksi nuorta osana Keski-Uudenmaan Osuuspankin ja Opteamin nuorten kesätyökampanjaa.




Jos haluat teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi. Suurin osa kesän 2015 kampanja-asiakkaistamme teki kävijä- tai myyntiennätyksen. Lue lisää.

KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava vapaa-ajan media ja hakupalvelu kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.