Euroopan suurin norsukokoelma löytyy Nastolasta

Julkaistu:

06.07.2015
| Kirjoittanut:

Paikallisen taiteilijan Seppo Suomensyrjän näkemys norsusta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Paikallisen taiteilijan Seppo Suomensyrjän näkemys norsusta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

KivaaTekemistä vietti aurinkoisen kesäkuun päivän Lahden lähellä Nastolan Villähteen kylässä. Villähteellä sijaitsee ainutlaatuinen käyntikohde Kaivolan Perinnetila & Willa Fantti, jossa isäntä Jarmo Taavi Mäkinen esittelee perinnetilaa ja vaimo Auli Jyllinvuori-Mäkinen suurta, jopa 12 eri rakennuksessa sijaitsevaa, norsukokoelmaansa.

Jarmo Taavi Mäkinen ja Auli Jyllinvuori-Mäkinen, taustalla aitat ja morsiusreki. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jarmo Taavi Mäkinen ja Auli Jyllinvuori-Mäkinen, taustalla aitat ja morsiusreki. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Paitsi että. Aulin aikaansaannosta on osin myös perinnetila, jonka Jarmo lunasti isänsä iäkkäiltä serkuilta 1990-luvulla. Tilan esineistö on säilynyt, koska suku ei ollut jatkunut. Niinpä Auli pisti Jarmon tavattuaan töpinäksi.

Auli veti muun muassa vanhat hevosen ajoreet lankkujen avulla navetan ylisiltä tilan rekivajaan, kun mies oli reserviläisreissullaan.

Kaivolan perinnetilalla näkee käytännössä sen, miten ennen on tehty voita, leipää ja pellavalankaa. Ja miten sika, mullikka ja lammas on suolattu vuodeksi isoihin lihatiinuihin.

Pääsimme myös tutustumaan entisajan maatalouskoneisiin – sekä hevosvetoisiin että ensimmäiseen traktorivetoiseen Junnilan kylvökoneeseen 60-luvulta.

Näimme samalta ajalta viimeisen ison puimakoneen ennen leikkuupuimurien tuloa. Iso vehje oli myös rekivajan viskoomasiina, jolla on lajiteltu siemenviljaa usean miehen voimin kampea vääntämällä.

Saimme kokeilla miesvetoista pärehöylää. Ja pärehän siitä tuli! Jarmo oli hankkinut messuilta asianmukaiset höylän terän teroitusvärkit. Erikoista pärehöylässä oli se, että pultit ovat samaa terästä kuin itse terä – aikanaan taottu.

Miesvetoinen pärehöylä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Miesvetoinen pärehöylä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Vierailijalle selviää, kuinka metsä on raivattu pelloksi ja kuinka tärkeä seppä on ollut kyläläisille. Seppä raudoitti reet ja rattaat ja teki koko joukon käyttöesineitä. Nastola on vanha sahtipitäjä. Jarmo esitteli sahdin valmistuksen välineitä ja mekanismia.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Tilan vanhin esine on päärakennuksen sivusta vedettävä puusohva vuodelta 1720. Tilan aitat on rakennettu nykyiselle paikalleen 1904, kun ne siirrettiin saman kylän Orrilanmäeltä Kaivolaan. Hirret ovat vuodelta 1828. Päärakennus on rakennettu aittojen kanssa samoihin aikoihin, Jarmo arvioi.

Kaivolan perinnetilan vanhaan päärakennukseen pääsee tutustumaan. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kaivolan perinnetilan vanhaan päärakennukseen pääsee tutustumaan. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kaivolan perinnetila avattiin yleisölle 2009. Tätä ennen tapahtui seuraavaa: Auli sai äidiltään onnea tuovan kultaisen norsukaulakorun 12 vuotta sitten. Siitä alkoi keräilyharrastus.

Norsuja, norsuja ja norsuja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Norsuja, norsuja ja norsuja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Pian sen jälkeen Auli tapasi Jarmon kylän talkoissa 32 vuoden tauon jälkeen. Entinen rekkakuski Auli ja maanviljelijä Jarmo Taavi panivat hynttyyt yhteen.

Kunnanhallitus vieraili perinnetilalla ja opetusneuvos Elma Koivusaari kysyi isäntäväeltä, miksette tee jotain. Jarmo on kiinnostunut historiasta ja Auli rakastaa kaikenmoista puuhastelua, joten pikku hiljaa perinnetila alkoi komistua. Avajaisia vietettiin 2.5.2009.

Valokuvaaja Erkki Hämäläisen panoraamakuva tilan vanhan päärakennuksen tuvasta löytyy navetan vintiltä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Valokuvaaja Erkki Hämäläisen panoraamakuva tilan vanhan päärakennuksen tuvasta löytyy navetan vintiltä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Norsuja vain tulee

Erikoisen perinnetilasta tekee Euroopan laajin norsukokoelma. Auli kertoo, kuinka Jarmo Taavi on harrastuksessa tukena ja mukana. Taavi kertoi Aulin 60-vuotisjuhlilla nukkuvansa norsulakanoissa, käyttävänsä norsusolmiota ja joskus jopa norsukalsareita. Välillä Taaville tulee omien sanojensa mukaan ”norsumainen olo”.

Isäntäpariskunta esittelee mielellään kunnostamaansa tilaa vierailijoille. Niin käynnistä saa paljon irti. Tilan ulkoilmakahvila on idyllinen ja välillä voi kuulla norsun töräytyksen tai ketun kanssa seurustelevan Jedi-koiran haukahduksen.


Lapsille riittää nähtävää perinne-esineissä ja sitten kun niistä on saanut tarpeeksi, voi mennä liukumäkeen ja suureen norsupomppulinnaan. Norsunäyttelyissä riittää ihmeteltävää pehmonorsuista postikortteihin, sisustustauluihin, teekannuihin, kastelukannuihin ja monenmoisiin koriste-esineisiin.

***
KESÄ HELPOMMAKSI: KivaaTekemistä.fi -etusivulta on kätevä etsiä kiinnostavia tapahtumia ja käyntikohteita paikkakunnittain sekä sädehaulla mobiilisti reissun päältä! Voit myös jättää kohdesivuille Facebook-kommentteja, niin muutkin näkevät mitä mieltä niistä ollaan.
***

Norsukokoelma on laajentunut vuoden 2009 noin 1600 hahmosta jopa 9400 hahmoon tällä hetkellä. Joskus norsuja löytyy postilaatikosta ja kaukaisimmat ovat tulleet Chilestä ja Thaimaasta.

Jotakin Aulin tarmosta kertoo se, että hän kutsui Kaivolan perinnetilan avajaisiin vuonna 2009 Wenzel Hagelstamin, Mauri Kunnaksen ja presidentti Tarja Halosen. Kun he eivät ehtineet, Indonesian Suomen kunniakonsuli Gaius Gyllenbögel innostui asiasta. Hän on kuulunut norsunsuojeluohjelmaan ja hänen vaimonsa keräilee norsuja. Nykyään Gyllenbögelit ja Mäkiset ovat perhetuttuja.

Kenelle?

Kioskissa ja myymälässä on tarjolla paitsi kahvia, jäätelöä ja norsuherkkuja myös uniikkeja norsuaiheisia sisustustauluja, -esineitä sekä rippi- ja muita päreitä.

Kaivolan perinnetilan esineistö on alkuperäistä. Lopuksi kävijä voi päättää, kumpi oli mielenkiintoisempaa – perinne-esineiden tutkailu vai norsujen ihmettely. Vai voiko niitä edes verrata? Parasta vierailussa oli Aulin ja Taavin rento, vieraanvarainen suhtautuminen sekä tarinat entisajan elintavoista ja norsuista.

Kaivolan perinnetila ja norsunäyttely ovat hyvä vastapaino ”kaikki mulle heti netistä” -elämäntavalle. Kaivola on mukava päiväretkikohde vauvasta vaariin. Ryhmille suositellaan ennakkovarausta.

Kaivola sijaitsee aivan Nastolan kupeessa Valtatie 12:n eteläpuolella. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kaivola sijaitsee aivan Nastolan kupeessa Valtatie 12:n eteläpuolella. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Yhteystiedot

Pitkätie 195
15560 Nastola
Puh. 03 758 0139

Kaivolan perinnetilan kotisivut ja aukioloajat
Willa Fantti Facebookissa

Jarmo Mäkinen, puh. 0400 710 121
Auli Jyllinvuori-Mäkinen, puh. 050 525 1411 (varaukset)

Kaivolan perinnetila on KivaaTekemistä -palvelun yhteistyökumppani.

***
KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.