Ennätyksiä ja lisää norsuja – Tähtikohteiden syyskuulumiset

Julkaistu:

31.08.2015
| Kirjoittanut:

Vierailimme tänä kesänä useamman asiakaskohteemme luona kuin kahtena aiempana kesänä yhteensä. Päätimme selvittää, mitä upeille käyntikohteille kuuluu nyt kesän jälkeen.

Entä pääseekö niihnin vielä tutustumaan, jos oma reissu on tekemättä?

Escurialin yrittäjät Väinö Latvakoski ja Veijo Vartiainen sekä touhukas Kasper. (syksy 2014) Kuva: KivaaTekemistä.fi

Escurialin yrittäjät Väinö Latvakoski ja Veijo Vartiainen sekä touhukas Kasper. (syksy 2014) Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kyllä pääsee! Viimeksi viikonloppuna Kukka- ja eläinpuisto Escurialin yrittäjä Väinö Latvakoski Limingasta kertoi, että normaalisti ollaan auki ennakkovaratuille ryhmille ja yöpyjille vielä syyskuu.

”Asiakkaat ovat kyselleet, että oltais auki kaikille kun kesäkin tuli näin myöhään ja on luvattu, ettei ketään ajeta pois syyskuussakaan, jotenka tervetuloa”, Väinö ilmoitti.

Escurial teki heinäkuussa reilusti historiansa parhaan myynnin ja tuloksen. Myös elokuu oli parempi kuin aiempina kesinä. Ekakertalaisia on ollut aiempaa enemmän. Ensi kaudelle Escurial valmistelee sisääntulon uusimista ja kohentelee muutamia eläintiloja.

Teimme artikkelin Escurialista 17.6. Kohdensimme artikkelia sosiaalisessa mediassa kahteen otteeseen kesän aikana ja jatkoimme kampanjaa tukevaa bannerimainontaa elokuulle saakka.

Jokipiin Pellavan Timo Laurila ja lippulaivatuote, pellavafroteepyyhe. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Jokipiin Pellavan Timo Laurila ja lippulaivatuote, pellavafroteepyyhe. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Toinen kova ennätyskohde, johon artikkelillamme (7.6.) oli vaikutusta, oli Jokipiin Pellavan tehtaanmyymälä Jalasjärvellä. Yrittäjä Timo Laurila ja myymälänhoitaja Päivi Pikkutupa esittelivät 1930-luvulla rakennetussa entisessä kehräämössä sijaitsevaa, avaraa tehtaanmyymälää, jonka ilmeeseen ja viihtyisyyteen on panostettu.

Tehtaanmyymälä teki kaikkien aikojen kovimman kuukausimyynnin kesäkuussa. 95-vuotias yritys järjestää aktiivisesti tapahtumia. Lokakuun 2. päivänä on luvassa perinteinen Pellavaa ja soppaa, jolloin myymälä on auki kellon ympäri aamukahdeksasta iltakahdeksaan.

– TEE LOMASTASI HELPOMPI. TUHANSIA SUOMEN PARHAITA KÄYNTIKOHTEITA MAKSUTTA MYÖS KÄNNYKÄSSÄ: WWW.KIVAATEKEMISTA.FI




Sälgrundin majakka, Kaskinen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sälgrundin majakka, Kaskinen. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Vain sadan kilometrin päässä Jalasjärven Jokipiistä sijaitsee merikaupunki Kaskinen, jossa vierailimme myös kesäkuussa (artikkeli 11.6.). Kaskisten matkailu- ja markkinointisihteeri Pia Ruotsalainen kertoo, että Marianrannan campingalue samoin kuin Sälgrundin majakkasaari ovat avoinna pitkälle syksyyn, samoin vierasvenesatama.

Kaskisissa ruokaillaan ”Taivaan alla” ensimmäistä kertaa 5.9., kun vierasvenesataman tullilaiturille katetaan pitkät pöydät. Perinteiset silakkamarkkinat järjestetään 10.-11.10. Kaskisten vanha Kalaranta on aikahyppy menneisyyteen ja vierailemisen arvoinen kauempaakin.

RC Areena. Kuva: KivaaTekemistä.fi

RC Areena. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Yksi eniten varsinkin poikia kiinnostavista uutuuskohteista, joissa vierailimme alkukesällä, on Oulun Haukiputaalle viime vuoden puolella avattu radio-ohjattavien autojen keskus RC Areena (artikkeli 15.6.).

Kohde on Suomessa ainoa laatuaan, jossa kuka tahansa voi astua ovesta sisään ilman omia varusteita ja radan rakentamista. Pientä radio-ohjattavaa kilpa-autoa ohjataan sitä varten suunnitellulla kilparadalla automaattisine ajanottoineen ja areenapäällikkö Jani Nevalan opastuksella.

Kuluneena kesänä RC Areena rakensi myös ulkoradan katsomoineen. Syksyllä on vuorossa Sunday Cup, kun joka sunnuntai kisataan sisäradalla vakio- ja viritysluokissa. Puitteet kiintoisaan lajiin ovat nyt kohdillaan. RC Areenaa ei kannata sivuuttaa, jos olet ohikulkumatkalla tai asustelet Oulun seudulla!

Sari valloittaa Huipun. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sari valloittaa Huipun. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Palataanpa Etelä-Suomeen. Espooseen avattu Seikkailupuisto Huippu on ylittänyt kaikki odotukset. Teimme uutuuskohteesta ensimmäisen artikkelin rakennusvaiheessa viime joulukuussa. Kyseinen artikkeli ja kampanja ovat tavoittavuudeltaan yhä KivaaTekemistä -palvelun ennätys. Tavoitimme sosiaalisessa mediassa noin 80.000 henkilöä ja yli 8.000 aktiivista artikkelin lukijaa kolmen päivän aikana.

Testasimme ja koimme Huipun elämyksen itse kesäkuussa (artikkeli 23.6.). Yrittäjä Jari Saarhelo kertoo, että Huippu suunnittelee parhaillaan uusia ratoja ja muita parannuksia ensi vuodeksi. Espoon Leppävaarassa sijaitseva seikkailupuisto on auki syyskuun loppuun ke-su ja ryhmille sopimuksen mukaan.

Huipun ja monet muut testaamamme kohteet tunnistat kohteen kotisivuilla olevasta Tähtikohde-merkistä, jota klikkaamalla pääset lukemaan artikkelin.

Jos pitää valita eksoottisin kohde, vaaka kallistuu Kaivolan perinnetilaan & Willa Fanttiin Nastolassa. Teimme artikkelin 5.7.

Norsuja, norsuja ja norsuja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Norsuja, norsuja ja norsuja. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Tilan emäntä Auli Jyllinvuori-Mäkinen kertoo, että kävijöitä on ollut kesällä enemmän kuin ikinä. Syyskuullekin on useita ryhmävarauksia. Perinnetila ja norsukokoelma Willa Fantti avattiin yleisölle 2009.

Kun vierailumme aikaan heinäkuun alussa norsuja oli 9400, nyt niitä on yli 9800. Norsut eivät siis mahdu samaan rakennukseen, vaan myös näyttelytilat lisääntyvät jatkuvasti. Tätä kohdetta ei voi kaiken kattavasti pukea sanoiksi, vaan se pitää käydä itse katsomassa ja kuulemassa.

Kaivola on auki syyskuun loppuun tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin.

Toivolan Vanha Piha Hannikaisenkadulta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Toivolan Vanha Piha Hannikaisenkadulta. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Entisöity ja vireä käsityöläiskortteli Toivolan Vanha Piha Jyväskylän keskustassa on puolestaan auki ympäri vuoden. Julkaisimme artikkelin Toivolan vierailustamme 29.6. Sisällön leviämistä auttoi se, että kohteen yrittäjät myös itse jakoivat sitä aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.

Toivolan tapahtumista on syyskuussa vuorossa Käsityökortteli 5.-6.9. ja Hansapiha 18.-20.9.2015. Pihan isäntä Margo Saxberg kertoo, että touko-kesäkuu olivat huonoja, mutta heinäkuussa turisteja oli mukavasti liikkeellä

Kultasuklaan uutuuksia: Suklaasalmiakkilakut.

Kultasuklaan uutuuksia: Suklaasalmiakkilakut.

Taidekohteet. Niitäkin kesäkauteen mahtui kaksin kappalein. Jo keväällä vierailimme Iittalan Lasimäellä Hämeenlinnan kupeessa (artikkeli 8.5.). Lasimäki on kokonaisvaltainen päiväretkikohde, jossa löytyy pureskeltavaa suklaasta keramiikkaan ja vanhan ajan kirja- ja askartelukaupasta lasitehtaaseen.

Iittalan kesän maamerkki on Naivistit Iittalassa -näyttely, joka järjestettiin 27. kertaa. Vierailijoita oli yhteensä lähes 18.000. Myös Designmuseo Iittalassa kesä on ollut vilkas ja vieraskirjassa on tervehdyksiä Saksaa, Kiinaa ja Japania myöten. Lasitehtaan uusin nähtävyys on Suomen ainoa katto, joka voi olla sivuilta avoin ympäri vuoden, kun tehtaan kuumat lasiuunit hohkaavat 1450 asteista lämpöä.

Kultasuklaan Arja Vekuna-Korpi kertoo, että Lasitehtaan läheisyyteen on avattu uusi majoituspaikka, Gasthaus Lasihovi. Kultasuklaan myymälässä kesä on ollut vilkas. Lasimäen alueen myymälät ovat avoinna joka päivä ympäri vuoden.

Villa Roosa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Villa Roosa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Toinen taidekohde meillä oli Orimattilan nykytaidenäyttely Villa Roosa vanhassa huopatossutehtaassa (artikkeli 15.7.). Kuten useimmilla asiakkaillamme, myös Villa Roosan monipuolinen näyttely veti väkeä enemmän kuin koskaan. Meno parantui loppua kohden ja tuottaja Jari Granholmin mukaan kesän 2016 näyttelyn suunnittelu on jo alkanut.

Ja tulihan se kävijäennätys meillekin. Heinäkuussa KivaaTekemistä.fi -vapaa-ajan media ja hakupalvelu tavoitti 52.400 aktiivista naista (ja perhettä) sekä Facebook-sivumme kymmeniätuhansia per viikko.

Iso kiitos lukijoillemme, hakupalvelumme käyttäjille ja asiakkaillemme kesästä, jolloin ennätykset paukkuivat siellä, täällä ja tuolla! Kaikki kesäkohteet tai asiakkaamme eivät artikkeliin mahtuneet, mutta lisää fiiliksiä kivasta tekemisestä Suomen upeissa käyntikohteissa ja kunnissa on luvassa tulevan syksyn ja talven aikana. 🙂

Henri ja Sari

KivaaTekemistä Tähtikohde 2015 -sinetti

KivaaTekemistä Tähtikohde 2015 -sinetti

***
Jos haluat teettää meillä kohdearvioita Suomen laadukkaimmista käyntikohteista, otathan yhteyttä, puh. 0400 468 174 tai henri(a)kivaatekemista.fi.

KivaaTekemistä.fi on koko Suomen kattava hakupalvelu kaikelle kivalle tekemiselle. Tykkää meistä Facebookissa ja tilaa KivaaTekemistä -uutiskirje. Uutiskirjeen tilaajana saat vinkit Suomen kivoimmista kohteista ja tapahtumista sähköpostiisi parin viikon välein ja olet mukana kuukausiarvonnoissamme.