16.07.2016

Nämä taidekohteet olemme kokeneet kesällä 2016!

Kivan Tekemisen kesään 2016 on mahtunut monta ainutlaatuista taidekohdevierailua.

Keskeisimpiä niistä ovat Orimattilan upeat Soile Yli-Mäyryn Taidelinna, Orimattilan taidemuseo ja Villa Roosa -nykytaiteen kesänäyttelykohde. Orimattilassa vierailimme toukokuussa. (www)

Kesäkuussa saimme tutustua Sipoon vaikuttavaan Gumbostrandin kesänäyttelyyn. Gumbostrandin ympärivuotinen, vaihtuva myyntinäyttely on John Hartwallin ja hänen neljän lapsensa "lahja kauniille pohjoismaiselle taiteelle ja muotoilulle", kuten näyttelyn monitoiminainen Merja Lipsanen kuvasi. (www)

Kesäkuussa tutustuimme ja heinäkuun alussa julkaisimme artikkelin uniikista Heinolan Harjupaviljongista ja sen yläkerrassa esillä olevasta nuoren lahjakkaan raahelaisen Henri Ylikuljun näyttelystä. (www

Heinäkuussa oli vuorossa myös Vaalan asemalle avattu kuvakudostaitelija Eila Ampulan näyttely (kuvassa). Vaalan aseman on herättänyt uuteen kukoistukseen vanhoista asemista kiinnostunut Sanna Telinkangas. Vaalassa Oulujärven rannalla on monta vierailun arvoista taidekohdetta. (www)